maanantai 15. syyskuuta 2014

Täällä taas!

Lapin -reissusta selvitty ja tänään on palattu lomaltakin karuun arkeen taas!
 Olin siis viisi päivää Ranualla kaverin sukulaisten mökillä äitini kanssa. Käytiin Ranuan eläinpuistossa, kerättiin puolukoita ja hengailtiin. Oli tosi kivaa ja ihanan rauhallista, mökki kun oli keskellä ei-mitään kahden järven välissä. Kyllähän siinä pikkuhiljaa tuli ikävä puolisoa ja meidän liskoa ja ennen pitkää myös kynsilakkoja!
 Mullahan oli ajatukseni lakkailla vain Nail Envyä joka toinen päivä kynsille, mutta jotenkin sekin jäi. Sunnuntaiaamuna, ennen lähtöä, laitoin pari kerrosta, mutten sitten reissun aikana lisäillyt ollenkaan. Myöskin ikävästi revennyt nimettömän kynsi kohtasi loppunsa reissussa. Teepussipaikkaus ei kestänyt kuin ehkä päivän kerrallaan enkä laastariakaan viitsinyt jatkuvasti siinä pitää, joten repäisin jo valmiiksi puoleen väliin kynttä ehtineen repeytymän irti koko matkalta. Ilokseni huomasin, ettei kynnen alta paljastunut iho ollutkaan yhtään kipeä, kuten olin pelännyt! Jee!

 Eilen illalla oli sitten pakko alkaa taas lakkailla kynsiä. Aikomuksena on tehdä jotkin Lappi -aiheiset kynnet myös, mutta tämä idea on hautunut jo sen verran kauan, että päätin nyt toteuttaa nämä kynnet ensin:


Pahoittelen muuten sangen ankeaa kuvaa! En osaa edes poseerata lyhyillä kynsillä!

Otin testiin OPIn uuden Mustang -kokoelman valkoisen Angel With A Leadfootin ja täytyy sanoa, ettei tämä minusta ole yhtään sen ihmeellisempi kuin minulta jo löytyvä Fashion Nailsin True White. Raidoittuu aivan törkeästi ekalla kerroksella, toka kerros on sitten jo parempi. Kolmas kerros olisi tarpeen jos en olisi kynsiä koristellut.
 Aksenttikynteen ja AWALin leimoihin käytin Oriflamen Taupea. Aksenttikynnen leimat tein Konadin valkoisella erikoislakalla. Niin ja leima on MoYou Londonin Princess Collectionin 08.
 Aika penkin alle meni nuo leimailutkin, mutta minkäs teet. Aika paljon olen suunnitellut leimakoristeluja myös lähitulevaisuuteen, eli ehkä alan hanskata tämänkin taidon sitten paremmin! :)


Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
OPI - Angel With A Leadfoot
Oriflame - Taupe
Konad -valkoinen
Beauty UK - Matte Top Coat

4 kommenttia:

  1. Mulla tulee näistä mieleen suklaakonvehdit :D oikein ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :)
      Jostain syystä mulle tulee myös näistä jokin minttusuklaatoffee mieleen. :D

      Poista