maanantai 1. joulukuuta 2014

Mustaa ja pitsiä

Vähän jälkijunassa tulee nyt viime viikon toiset #ablecaw14 -kynnet. Kyllähän mä tein nämä jo eilen illalla, mutten jaksanut sitten enää alkaa niistä kirjoittaa saati säätää kuvia.
 Mulla on jo pidemmän aikaa ollut aikomuksena käyttää siirtokuvia, sillä mulla on niitä aika paljon ja ne vain kierivät laatikossaan. Tämä haaste toi oivan tilaisuuden kaivella siirtokuvakätköjä!
 Ensin ajattelin laittaa valkoisille kynsille mustia tribal -tyyppisiä decaleita, mutta sitten päädyinkin mustaan pohjaan ja valkoisiin siirtokuviin. Vähän toki arvelutti, onko valkoisissa decaleissa riittävästi pigmenttiä, jotta erottuvat mustalta pohjalta. Olihan niissä!






 Mustana lakkana jälleen kerran A Englandin Camelot ja decalit olen tilannut Born Pretty Storesta.
Nämäkin siirtokuvat olivat taas ihan liian isoja mun kynsille, joten leikkelin osan pienemmiksi ja nyt mulla riittää vielä muutamiin aksenttikynsiin pitsiä. :)
 Decaleita sai myös liottaa aika kauan ennen kuin irtosivat taustapaperistaan ja näillä kesti myös aika kauan kuivua ja tarttua kynnelle. Tavallaan se oli ihan hyvä juttu, on mulla ollut sellaisiakin decaleita, jotka nappaavat heti kiinni kynteen. Ei sekään kauhean kivaa oo.



Käytetyt lakat:

A England - The Knight
A England - Camelot
OPI - Top Coat

5 kommenttia:

  1. Upeat lakkaukset! <3 Aivan mahdottoman ihanat nuo pitsidecalit, pitänee tilata itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo nää oli tosi kivat kyllä! Pitää itsekin tilata lisää. :)

      Poista
  2. Tykkään kovasti noiden värimaailmasta! Hienot. :)

    VastaaPoista