keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kokokynnen siirtokuvat!

Sairastuvasta taas päivää!
 Tänään on jo parempi olo eikä masukaan ole ollut enää kipeä. Aamulla aivastutti ihan törkeästi, mutta sekin on hellittänyt tässä päivän mittaan lähes kokonaan. :)
 TV:n katselun ohella olen tänään lakkaillut kynsiä ja päätin testata jo kesällä Born Pretty Storesta tilaamiani kokokynnen water decaleja. Tilasin myös pienempiä water decaleja aikamoisen nipun, mutta aina ne jotenkin unohtuvat tuonne laatikkoon sen sijaan, että käyttäisin niitä kynsikoristeluissani! Pitää ryhdistäytyä sillä saralla nyt.
 BPS:n kokokynnen decalit on mitoitettu niin järkyttävän suurille kynsille, että mä sain peitettyä kaksi omaa kynttäni yhdellä kokokynnen tarralla. :D


Nämä onnistu yllättävän hyvin, vaikka aikamoista säätöä olikin. Ensin decalit eivät meinanneet millään irrota taustapaperistaan ja sitten oli todellisia vaikeuksia kiinnittää niitä kynsille. Tietysti reunat menivät myös pahasti ryppyyn, sillä mulla on niin kaarevat kynnet. Päällislakka kuitenkin tasoitti ryppyjä jotenkin mielenkiintoisesti.

 Kaikille kynsille lakkasin aluksi kerroksen A Englandin Dragonia ja pikku- ja etusormiin lakkasin sitten vielä Delush Polishin Misty Daytä. Kyseinen lakka on myös varsin hurmaava! Vihreällä pohjalla erivärisiä ja -kokoisia palloja sekä mikroglittereitä. Alkoi ihan harmittaa, että minulla on tästä vain 5ml:n minipullo. Täytyy ehdottomasti hankkia täysikokoinen versio tästä!



Tähän loppuun sitten vähän valokuvaushöpinää! :)
 Mulla oli loppuvuodesta lainassa makro-objektiivi järjestelmäkameraani ja nyt alkuvuodesta on tökkinyt niiin paljon palata taas tuon mun pokkarin pariin. Siinä kun ei tuo superlähikuvaus toimi kuin laajakulmapäässä, mikä sitten taas vääristää kuvan mittasuhteita saaden ne näyttämään hassuilta. Myöskin valkotasapaino on usein hiukan pielessä, vaikka sitä pystyykin kamerassani manuaalisesti säätämään.
 Minullahan siis on järjestelmäkamera ja siihen useita optiikoita, muttei ainuttakaan sellaista, joilla saisin tarkennettua omaan käteeni. Aloinkin siis haaveilla omasta makro-optiikasta, mutta ne maksaa uutena vähintäänkin parisataa euroa eikä käytetytkään ole paljoa edullisempia. Lisäksi minulla on suunnitelmissa hankkia ihan uusi kamerarunkokin ja on todella vaikea päättää, kumman hankkisin ensin, sillä kumpaakin tarvitsen.
 Viime viikonloppuna tämä ongelma sitten ratkesi itsestään, kun päätin kokeilla loittorengasta 50-milliseen muotokuvaobjektiiviini. Loittorenkaita mulla on ollut jo pidemmän aikaa ja yhdistelemällä niitä normaaleihin optiikoihin saa todella lyhyitä tarkennusetäisyyksiä. Minua lähinnä huolettikin, että onko tarkennusetäisyys jo liiankin lyhyt kynsikuvaukseen. No ei ole, vaan just hyvä! Eli jatkossa saan kivoja kynsikuvia mun Nikkor AF-S 50/1.4G -linssillä, johon olen lisännyt Kenkon 12-millisen loittorenkaan kaveriksi. :)

Mitäs pidätte uusista kuvista? ^^


Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
A England - Dragon
Delush Polish - Misty Day
A England - The Shield

10 kommenttia:

  1. Nää on tosi kivat kynnet! :) mä en oo vielä uskaltautunut kokeilemaan koko kynnen decaleita ryppyjen pelossa, mullla on nimittäin myös kaarevat kynnet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Rohkeesti kokeilemaan vain! Ei nämä minunkaan kynnet pahasti räjähtänyt! :D

      Poista
  2. Ihanat kynnet! :) <3 Hienoa, että kuvaushuolet ratkesivat lähes itsestään, tuon kaltaiset oivallukset on aina ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia!
      Joo, nyt vähän ihmetyttää, että miksen keksinyt tuota aiemmin! :D

      Poista
  3. Kiva kun kameraongelma selvisi! Mä just hankin uuden pokkarin makroilua varten kun ei myöskään ole liiemmälti noita ylimääräisiä satasia. On myös kiva kun joku muukin höpisee loittorenkaista enkä ole ainut :'D

    VastaaPoista