torstai 9. heinäkuuta 2015

Arvostelussa Born Pretty Storen siirtokuvat

Ja heti perään seuraavaa tuotearviota!
Eli tosiaan Born Pretty Store lähetti minulle arvosteltavaksi kaksi leimauslaattaa (toinen on jo arvosteltu ja sen löydät täältä) sekä kaksi arkkia siirtokuvia. Nyt arvosteluvuorossa näyttävät ruusukuvioiset siirtokuvat. Harmikseni unohdin ottaa arkista kuvan ennen kuin leikkasin siitä kuviot kynsille..



Tiesin heti, minkälaiseen lakkaukseen haluan nämä siirtokuvat yhdistää. Ongelmaksi muodostui vain se, että minulla ei ole punaista tekstuurilakkaa! Olinkin jo tekemässä myönnytystä viime viikolla ja korvaamassa tekstuuria tavallisella punaisella lakalla, kun Pretty Polishilta tuli uutiskirje alennusmyynnistä ja alennuksessa oli Zoyan Pixie Dusteja! Sieltä sitten tilasin ihanan Oswinin, joka saapui tiistaina, niin sainkin toteutettua tämän lakkauksen juuri sellaisena kuin halusinkin!
 Ja voi että kun tuo Oswin on hurmaava! Tuijotan sitä jatkuvasti! ♥
Itse siirtokuvat taas yllättivät minut heikohkolla laadullaan. En tiedä johtuiko käytös siitä, että olin vahingossa laskenut kuppiin kädenlämpöistä lämpimämpää vettä, vai mistä, mutta ensimmäinen siirtokuva rypistyi heti käyttökelvottomaksi kun irrotin sen taustapaperista! Toisen siirtokuvan sitten liu'utin suoraan kynnelle siitä taustapaperista ja se onnistui sitten onneksi paremmin. Onhan tuo kuvio niin järkyttävän kaunis, ettei tuo heikompi laatukaan riitä latistamaan innostustani näistä kynsistä. Siistiminen sitten taas sujui jotenkin helpommin kuin yleensä. yli menyt siirtokuva lähti todella nätisti pois kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla siveltimellä. Oswin sitten taas tykkäsi värjätä puoli sormea punaiseksi, mutta sain onneksi nekin putsattua. :D


Ja joo, mä sain mun kameran eilen huollosta (mikä on sinänsä kiva, kun lauantaina pitäisi mennä kuvaamaan sirkustoimintaa Kustaviin)!


Ja taas, muistakaa se koodi TAMK31 Born Prettyn sivuilla, 10% alennusta jne..



Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
A England - Camelot
Zoya - Oswin
We Care Icon - True White
China Glaze - Fast Forward Top Coat

7 kommenttia:

  1. Woah mikä lakkaus! Upean naisellinen ja suorastaan syntisen seksikäs kokonaisuus, ihan kaikki kohdillaan! :) Ja tuo Oswin... En tiedä viitsinkö edes aloittaa :D Mielettömän kaunis lakka, taidan kehittää tästä pakkomielteen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo Oswin on kyllä aivan järkyttävän ihana! Just täydellinen sävy ja tekstuuri! ♥
      Pretty Polishilla näytti näitä vielä olevan kympillä.. ;)

      Poista
  2. Laitoitko tuon Oswinin päälle päällyslakkaa? Mulla on se myös ja se oli NIIN karhea että mua ärsytti kun se tarttui joka paikkaan (vaikka siis tykkään että tekstuuri saa ollakin karhea). Päällyslakan kanssa siitä tuli vielä vähän mehukkaamman näköinenkin niin tiedänpä jatkossa suosista laittaa sen päälle päällyslakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tulipa sulla karheaa jälkeä! :D en laittanut tällä kertaa päällyslakkaa, mutta tämä varmasti näyttääkin todella upealta myös päällyslakan kanssa. Tulikin juuri ostettua tuo Glitter Food, sitä vois kokeilla joskus. :)

      Poista