keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Arvostelussa Lady Queenin koristelulakka

Hei vain!
 Lady Queen -verkkokauppa lähestyi minua toukokuussa ja tarjoutui sponsoroimaan minulle pari tuotetta testattavaksi. Halusin tällä kertaa valita sellaisia tuotteita, jotka eivät välttämättä olisi minulle ennalta tuttuja, joten tilasin pimeässähohtavan kynsilakan ja koristelulakan. Näistä jälkimmäinen sai kunnian olla ensimmäisenä arvosteltavana.

Koristelulakka tulee pienehkössä viiden millilitran pullossa ja siinä on normaalia kapeampi ja vähän ehkä pidempikin sivellin, joten sillä on helppo toteuttaa erilaisia viivoja kynsille. Lakkasin kynnet eilen illalla vähän kiirellä, joten vetelin vain pari viivaa peukkuihin ja nimettömiin, jotain, mitä ensimmäiseksi mieleen tuli.



Työskentely oli miellyttävää ja tykästyin tähän tuotteeseen siinä määrin, että saatan hyvinkin tilata näitä lisää, värivaihtoehtoja oli nimittäin todella runsaasti ja myös mielikuvitus lähti laukkaamaan, että mitä kaikkea kivaa näillä saisi tehtyä..

Kynsillä näkyy myös uusin lakkahankintani, Make Up Storen Greta. Aivan ihana valkoinen/vaaleanharmaa holo, jota myytiin kauppakeskus Skanssin Kicksissä vaivaiseen 4,35€:n hintaan! Olen nyt käynyt useana päivänä Kicksissä hipelöimässä näitä lakkoja, mutta toistaiseksi mukaan on tarttunut vain tämä. Ärsyttää, kun nämä MUS:n alelakat ovat kahdessa muovilaatikossa sikin sokin ja jokainen lakka on vielä erikseen mustassa pahvipakkauksessa, jossa on vain pikkuinen kurkistusaukko. Lakkojen tutkailu on todella vaivalloista kun jokainen pakkaus on otettava erikseen käteen ja etsittävä se kurkistusaukko (joka siis on vain yhdellä sivulla), jotta saisi edes jonkinlaisen käsityksen lakan sävystä. Ja jos sävy on kiinnostava, pitää lakka kaivaa paketista ulos lähempää tutkiskelua varten. Olisi paljon helpompaa, jos ei niitä pahvilaatikoita olisi!


Ehdin aamusella kuvata kynnet vielä auringonpaisteessakin ennen töihin lähtöä. Tuo holoefekti on kyllä varsin ihana! Niin ja nimettömiin tökkäsin vielä tuollaiset ajat sitten Oriflamelta tilaamani strassit.

Lady Queeniltä saa tosiaan 15% alennusta koodilla ASLC15 ja Lady Queen sponsoroi tähän blogiin arvonnan kun kymmenen henkilöä on käyttänyt tätä koodia. :)




Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
Make Up Store - Greta
Glisten & Glow - HK Girl

2 kommenttia:

  1. Beautiful nails! I like your design and the color combination is pretty good!
    Thank you~

    VastaaPoista
  2. Onpa tyylikäs lakkaus kaikessa yksinkertaisuudessaan! Tosi hyvä ostos tuo lakka, ei kyllä hinta paljoa päätä huimaa tuollaisella kaunottarella :)

    VastaaPoista