torstai 2. heinäkuuta 2015

Delush Polishia ja Über Chickiä

Nyt alkaa olla jo sen verran kesäiset ilmat, että voin hyvällä omallatunnolla lakata kynnet Delush Polishin Fleur de Pechellä! Kyseessä on siis ihana persikanvärinen jelly, josta löytyy jos jonkinlaista glitteriä. Pechen alle lakkasin kerroksen OPIn My Vampire is Buffia. Koska enemmän on enemmän, niin päätin myös testata uusia leimauslaattojani! Rakas puolisoni tosiaan tilasi minulle syntymäpäivälahjaksi Über Chickiltä kaksi laattasettiä! ♥ Mieluisa leimauskuvio tähän ajatukseen löytyi heti ekan setin ekasta laatasta. :)


Järjestelmäkamera lähti eilen huoltoon niin saatte nyt nauttia laajakulmaisista pokkariräpsyistä jonkin aikaa. :D oikean käden leimat onnistuivat jostain syystä paremmin kuin vasemman, joten esittelen nyt pitkästä aikaa myös oikean käden kuulumisia. Pokkarillahan oikean käden kuvaaminen on suht helppoa, mutta järkkärillä yhtä tuskaa!
 Leimaushommatkin sujuvat ihan eri tavalla kun aloin käyttää asetonia laattojen puhdistukseen! Musertavinta asiassa on kuitenkin se, että meillä on ollut asetonia kotona koko ajan, mutten tiennyt! Sitten eräänä päivänä juttelin miehelleni, että pitäis käydä Tokmannilta hakemassa asetonia, johon hän sitten vastasi ihmetellen, että onko meidän asetoni muka loppu. Sitten hän jo riensikin kaivelemaan siivouskaappia ja palasi hetken päästä asetonipullo mukanaa. :D laatat puhdistuvat kyllä niin paljon helpommin tuolla kuin millään kynsilakanpoistoaineella! Nyt ärsyttää, että olen turhaan kärvistellyt kynsilakanpoistoaineiden kanssa leimauksia tehdessäni!

Ai niin! Muistakaahan käydä osallistumassa synttäriarvontaan! Arvonta päättyy sunnuntaina klo 15, eli enää muutama päivä aikaa! Myös tuossa sivupalkissa on suora linkki arvontaan (jonka nyt korjasin).


Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
OPI - My Vampire is Buff
Delush Polish - Fleur de Peche
Konad - Moss Green
Glisten & Glow - HK Girl

3 kommenttia:

  1. Tosi nätit :) jotenkin tosi hyvät lakka valinnat. Tuo tausta sopii tosi hyvin tuohon leimaukseen.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanan hempeä lakkaus ♥ Kaunis ja kesäinen :)

    VastaaPoista