perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tuplaleimausta

Ablecs15 -haasteessa ollaan edetty jo pääsiäisviikkoon ja tämän viikon haasteet ovatkin "iloista pääsiäistä" ja "yksivärinen". Tartuin yksiväriseen haasteeseen ensin (eihän mun edes pitänyt pääsiäiskynsiä tehdä, mutta tuolla Lakkaushaaste -ryhmän puolella on tän viikon haasteena "puput", joten pakkohan se sitten on pääsiäiskynnetkin tehdä). Mun Shades of grey -kynnet olisivat sopineet tähän haasteeseen aivan loistavasti, mutta ne on jo tehty eikä mua kiinnostanut yhtään lähteä toistamaan itseäni näin pian taas. Toisaalta halusin vähän väriä kynsille, mutta ei sekään onnistunut, sillä ei mulla ollut useaa saman värin eri sävyä edustavaa lakkaa.. Siispä pitäydyin mustavalkoisessa ja päätin tehdä trendikkäät tuplaleimaukset!
 Mimaxilla oli (ja on edelleen!) erä leimauslaattoja huimin alennuksin ja tilailin sieltä muutaman laatan, joissa olisi tuplaleimauksiin soveltuvia kuvioita. Ei mennyt taaskaan kuin Strömsössä, sillä yhdessä leimauslaatassa oli naarmu juuri sen kuvion päällä, jonka vuoksi olin laatan tilannut. Yhyhyy. No, tietysti reklamoin asiasta ja sainkin uuden laatan nopeasti eikä edes tarvinnut viallista palauttaa. :)

Halusin vähäsen säihkettä kynsiin kuitenkin, joten We Care Iconin True White -kerroksen päälle lakkasin pari kerrosta piCture pOlishin LakoDomia, joka on ihan liian kauan odottanut pääsyä kynsille. Koristelut tein A31 -laatalla, lakkoina Mavalan Liverpool ja Konadin musta leimauslakka.


Kyllä se Liverpoolkin tuolta näkyy kuin oikein tihrustaa ja käyttää mielikuvitusta! :D
 Kynnet oli tosi nätit jo pelkästään noilla harmailla leimoilla, joten ehdottomasti toteutan sellaiset jossain välissä myös. Olisihan minulla ollut myös tumman harmaa China Glazen Out Like a Light, mutta se olisi ollut kaiketi liian tumma.  Tykkäsin kovasti näistä kynsistä ja viihdyin näillä monta päivää. Tiistaina tein ja vasta äsken otin pois, kun nyt pitäis alkaa niitä pääsiäiskynsiä väsätä!

Ja hei!
 Koska mulla on nyt ylimääräinen A31 -laatta niin voisin arpoa sen täällä nyt! Eli kaikki pääsiäispyhien aikana tätä postausta kommentoineet osallistuvat tuon laatan arvontaan! Muista laittaa kommenttiisi mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut!



Palkintona olevassa laatassa on tosiaan naarmu tuossa kiekurakuviossa, mutta kaikki muut kuviot ovat virheettömiä ja lyhyisiin kynsiin saa tuolla kiekurallakin leimattua.


Kelmun oon ottanut tuosta pois, mutta muuten laatta on käyttämätön.

Arvonta-aikaa on maanantai-iltaan klo 20 asti ja arvonta alkaa nyt! 

Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
We Care Icon - True White
piCture pOlish - LakoDom
Mavala - Liverpool
Konad - musta
Beauty UK - Matte Top Coat

10 kommenttia:

  1. Hmm, mitenhän sitä ite saa koskaan tuplaleimauksia tehtyä, ku jo pelkkä leimaaminen vaatii ankaraa aivotyötä... :D
    Tän laatan avulla lisää leimausta. :D T: laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo nyt sinänsä hankalampaa oo, pitää vain kahdella eri värillä leimata samalle kynnelle. :) Toki siinä on tuplasti hommaa.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Nuo kolmion malliset kiekurat olis kyllä kieltämättä aika kiva :).

    kayan_dra@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, niitä pitää myös kokeilla piakkoin! Onnea arvontaan! :)

      Poista
  3. Ihan kivat kynnet ja kokeilen arpaonnea
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikkäät lakkaukset! Hehee, nuo Mimaxin alet oli kyllä vastustamattomat, en voinut itsekään pitää näppejäni erossa kun laattoja multa löytyy hävettävän pieni määrä. No, kunhan paketti saapuu pääsen itsekin taas harjoittelemaan tätä jaloa taitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt hamstrannut varsinkin MoYou Londonilta leimauslaattoja ja nythän sieltä vielä tuli se ihana kirjakokoelma, joka täytyy ehkä hankkia kokonaisuudessaan. :D

      Poista
  5. Ihanat kynnet ja iiih miten ihana laatta! Kaikki kiekurakuviot on mun lemppareita, osallistun siis mielelläni arvontaan :) fronsku@gmail.com

    VastaaPoista