tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ahkerimmin kynsillä käynyt lakka

Tää postaus tulee nyt vähän myöhässä, sori! Kynnethän siis tein jo lauantaiaamuna, mutta lähdin äidin luo käytännössä heti lakan kuivuttua ja sieltäkotiuduin vasta sunnuntai-iltana ja eilen oli töissä niin uuvuttava päivä, etten jaksanut töiden jälkeenkään alkaa näistä tarinoida. Joten tarinoin nyt kun on vapaapäivä!

Haasteena oli siis "My most used polish" eli eniten käytetty lakka. Mikäli olet blogiani vähääkään seurannut, niin tämän ei pitäisi olla mikään yllätys. Lakkahan on tietysti A Englandin Camelot. Olen kyseistä lakkaa hehkuttanut jo niin monessa postauksessa, että tässä postauksessa en jaksa nyt siihen ryhtyä ollenkaan! Toimii!

Halusin tehdä glitterliu'un pitkästä aikaa! Yhdessä vaiheessa tein niitä jatkuvasti ja nyt tämän alkuvuoden aikana glitterliu'ut ovat loistaneet poissaolollaan, mintäköhän sekin johtuu? Nykyään mä vain leimailen..



Kynsien kärkeen töpöttelin pumpulipuikolla piCture pOlishin Heavy Metalia ja tykästyin tähän lakkaukseen kovasti. Samantyylinen koristelu Heavy Metalilla toimisi myös varmasti monen muun lakan kanssa! Valkoinen, punainen, vihreä.. Onpahan inspiraatiota pahan päivän varalle taas. :D


Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
A England - Camelot
piCture pOlish - Heavy Metal
Lumos - High Speed Top Coat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti