sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Enpä olis ikinä uskonut!

Otan varaslähdön ensi viikon Finnish(able) Nail Art Challengeen, koska olen kovin tylsistynyt. Tämän viikon haasteina on siis "Luulin, etten koskaan.." ja "Vain violettia" ja poikkeuksellisesti päätin toteuttaa näistä haasteista kummatkin! Aloitetaan tuolla ensimmäisellä, eli lakkauksella, jollaista en uskonut koskaan tekeväni.



Jep! Leimadecalit!
 Olen jo pidemmän aikaa ihastellut muiden lakkaajien upeita leimadecaleja, mutta ne ovat kuitenkin niin työläitä ja pikkutarkkoja, etten uskonut ikinä viitsiväni itse vaivautua sellaisia tekemään. No, niin se mieli muuttuu!
 Mulla on melkein vuoden päivät nököttänyt OPIn Sheer Tintsit minipulloina lipaston päällä käyttämättöminä ja aina välillä asia on vaivannut minua kovasti, kuten taas viimeaikoina. Jotain pitäisi niillä tehdä, muttei oikein keksi, mitä se olisi. Ehkä klassisin olisi se "epämääräisiä läiskiä valkoisella pohjalla", mutta kun sellaisen lakkauksen on jo tehnyt mm. kaikki, jotka Sheer Tintsejä omistavat! 
 Piti siis vähän haastaa itseään vaihteeksi.
 Samaan aikaan myöskin ajatus leimadecalien tekemisestä alkoi tuntua houkuttelevalta, sillä MoYou Londonin Gothic Collectionin laatassa on hillittömän nätti kuvio, joka suorastaan huutaa leimadecalia.
Katedraalin ikkuna saa kuitenkin vielä odottaa, sillä leimaillessani Models Ownin kromilakoilla huomasin käyttämässäni Konadin leimauslaatassa (m98) kuvion, joka taas on omiaan Sheer Tintseille!
 Eilen siis nappasin laatasta kuvion kahdelle stämpperille ja aloin niitä väritellä kapeakärkisellä nail art -siveltimellä. Siinä saikin olla tarkkana, etteivät mustat kuviot lähteneet siveltimen matkaan ja lakkaa piti ennemminkin painella kuin sivellä stämpperille.
 Ja voi itku niitä Tintsejä! Otin lakkoja pienehkön pisaran kerrallaan alustalle ja kostutin sivellintä siinä. Eka kerta sujui aina hyvin, mutta kun sivellintä piti välissä "tankata", niin ei enää ollutkaan niin helppoa. Lakka oli jo alunperinkin paksua ja se kuivui hyvin nopeasti alustalla, joten siveltimen mukana alkoi tulla sellaista ohutta seittiä, jota leijaili kaikkialle ja joka myös vähän sotki decalejani. Argh!
 Lopulta kuitenkin oli leimat väritetty ja jätin ne muutamaksi tunniksi kuivumaan. Myöhemmin sitten lisäsin päälle kunnon kerroksen päällyslakkaa ja annoin taas kuivua.
 Aamulla sitten lakkasin kynnet ja lakkojen kuivuttua siirryin innosta kihisten decalien pariin. Irrotin decalit stämppereistä, leikkasin ylimääräiset pois ja puolitin decalit, jotta sain ne riittämään sekä keskisormille että nimettömille. Asetellessani decaleita kynsille tajusin, että olin laittanut aivan liikaa päällyslakkaa! Decalit olivat melkein millin paksuisia eikä niitä meinannutkaan saada millään kynsille! Lopulta mun piti levittää kynsille kerros päällyslakkaa, jotta sain decalit kiinnitettyä siihen ja siistin ylimenneet decalit kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla siveltimellä.
 Kupliahan tuolla on vaikka muille jakaa ja kynnet on nyt törkeän paksut, mutta pistetään se harjoittelun piikkiin! ;)





Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
Zoya - Dove
We Care Icon - True White
OPI - Be Magentale With Me
OPI - I'm Never Amberrased
OPI - I Can Teal You Like Me
OPI - Don't Violet Me Down
Beauty UK - Matte Top Coat

10 kommenttia: