perjantai 13. maaliskuuta 2015

Liukua, leimaa ja ensimmäinen yhteistyökumppani!

Ihanan aurinkoista perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
 Tämän päivän manikyyri on hautunut mielen sopukoissa ties kuinka kauan, nimittäin niin pitkään mulla on kierinyt käyttämättömänä OPIn In the Cable Car-Pool Lane. Siellä se on kummitellut ja eilen päätin, että nyt kyllä teen jotain asialle! Pikkuhiljaa alkoi idea hahmottua ja lakkakorista löytyi myös kaveri tälle lakalle.
 Lopputuloksena liukuvärjäys ja olen jo pidemmän aikaa halunnut siihen yhdistää leimaamisen, niin teinpä senkin nyt samaan syssyyn!



Pohjalakkana käytin OPIn Skull & Glossbonesia ja liu'un tein In the Cable Car-Pool Lanella. Tavoittelin enemmänkin sellaista thermo-efektiä kuin tasaista liukua. Nimettömiin leimasin sitten vielä pienet koukerot miitistä saadun laatan ja Cable Car-Poolin avustuksella.
 Aurinkokin sattui paistamaan mun kuvausnurkkaan ja paljastaakin oikein kivasti kaikki virheet! :'D



Ja sitten toiseen asiaan!
 Tarkkasilmäisimmät saattoivatkin jo huomata sivun oikeassa reunassa uuden bannerin, joka johtaa Born Pretty Storen sivuille! He tosiaan lähestyivät minua ja kyselivät, olisiko minulla kiinnostusta testata ja arvostella joitain heidän tuotteitaan. No tietystihän minulla on! Sain aluksi valita kolme tuotetta itselleni ja teille lukijoille sain 10% alennuskoodin! Born Pretty Store lupasi myös lähettää minulle joitain kivoja juttuja arvontaa tai kilpailua varten kun koodia on käytetty kymmenen kertaa heidän sivullaan.
 Eli mitä vielä odotat?! Klik klik! :)



Käytetyt lakat:

OPI - Original Nail Envy
OPI - Skull & Glossbones
OPI - In the Cable Car-Pool Lane
Lumos - Top Coat

6 kommenttia:

  1. Kaunis ja ihanan voimakkaan värinen liuku :) koukero on piste i:n päälle.

    Onnea yhteistyökumppanista!

    VastaaPoista
  2. Oih, onpa kauniit lakkaukset! Tuo kiemuraleima näyttää ihanalta tuon liukuvärin kanssa <3

    Onnea ensimmäisestä yhteistyökumppanista! :)

    VastaaPoista